keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Vieläköhän näistä ehtii

..kasvaa kukoistavaa ja tuuheaa rairuohoa pääsiäiseksi? No, mahtuupahan tipuja ja munia enemmän, kun ruoho on kitukasvuisempaa. Ilmeisesti ruohon kasvatus talouspaperin päällä ei oikein toimi, sillä nämä kaverit on kylvetty jo puolitoista viikkoa sitten. Hmph.


keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Suklaaherkkua

Ostin BodyShopista kantistarjouksen innoittamana suklaisen vartalovoin, joka tuoksuu kerrassaan ihanalle. Nyt vaan haahuilen ympäriinsä ja nuuhkin käsivarsiani. ;)

Voisin väittää, että tuoksu lievittää sokerilakkolaisen suklaanhimoa, mutta en viitsi, koska jostain käsittämättömästä syystä en ole himoinnut suklaata tai muutakaan karkkia lainkaan. Rasti seinään siis! Tosin eihän tätä lakkoiluani ole vielä jatkunut kuin viisi päivää, mutta aiemmista karkkilakoistani tiedän, että yleensä ensimmäiset päivät ovat ne vaikeimmat. Ehkä olen huomaamattani saanut itseni psyykattua johonkin "sokeri pahaa - porkkana hyvää" -tilaan. Ou jee.


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sunnuntain napostelulautanen

Iho-ongelmien vuoksi päätin toistaiseksi jättää ruokavaliostani valkoiset jauhot ja sokerin minimiin. Entisen karkki- ja jäätelöhiiren on siis syytä keksiä uutta naposteltavaa. Tämä setti oli kyllä puhdasta nautintoa - suosittelen jokaiselle!